ARKISTO: JoSK -liigakierros III : tulokset ja uutiset
Vartsun Korneri III -kierrokselta
Marraskuu 9, 2009
SQUASHLIIGAN SYKSYN I JAKSO PAKETISSA! Joensuun kansainvälisen Squashliigan syksyn I jakso saatiin pakettiin maanantai-iltana Palloilukeitaalla. Joensuun ykköspelaajana jatkaa Sami "Jahangir" Simonen, joka suorastaan murskasi vastustajansa häviämättä erääkään. A-lohkosta omalle tasolleen putosi Jarmo "Vartsu" Vartiainen. B-lohkon huikean voittokamppailun vei nimiinsä Pasi "Pode" Pouta niukasti ennen Jyrki "Vaivion vasuri" Räsästä ja Timo Tammista. B-lohkon loppuratkaisuihin toi ylimääräistä dramatiikkaa loukkaantumiset sekä erityisesti Kulhon suunnassa syntynyt "Timon puolesta" -kansanliike. Kansanliikkeen aktiivit eli Kulhon Martat ovat uhanneet jopa boikotoida liigan syksyn kakkosjakson tapahtumia. B-lohkosta C:hen putosi liigan ratkaisuvaiheessa kinttunsa loukannut Petri Taskinen. Taskisen tilalle B-lohkoon nousee Tenho "Tango-Tenu" Tirkkonen, joka kiilasi niukasti toisen kansainvälisen huippupelaajamme norjalaisen Kjell Grindenin edelle. C-lohkon miesvahvuus säilyy Jukka Tiihosen pitäaikaisesta loukkaantumisesta huolimatta ennallaan, sillä uutena pelaajana liigaan on kelpuutettu Markku Savolainen Mutalanseudun Nousevasta Voimasta. Syksyn kakkosjakso alkaa siis heti 10.11.2009 JoSK:n presidentin Sami Simosen jokaisen osallistujan sähköpostiosoitteeseen lähetettävästä paimenkirjeesta. Menestystä tuleviin koitoksiin!
Marraskuu 6, 2009
KATKERUUTTA ILMASSA! Tällainen roskaposti tulla tupsahti toimituksen postilaatikkoon "Moi, B-lohkon tilanne ei ratkennut urheilullisin keinoin vaan se ratkesi loukkaantumisien aiheuttamiin luovutuksiin. Lopputulos olisi ollut aivan toinen, jos lohkon liinatukat olisivat pelaamalla joutuneet hankkimaan pisteensä! terv lähes lohkovoittaja Kulhosta"
Marraskuu 4, 2009
LISÄÄ LOUKKAANTUMISHUOLIA! B-lohkon Petri Taskisen kinttu on revähtänyt sen verran pahoin, että hän joutuu luovuttamaan jäljellä olevat ottelunsa Pasi Poutaa ja Jyrki Räsästä vastaa. Otteluista kirjataan HD-herroille 3-0 voitot. Taskinen sen sijaan joutuu luopumaan sarjapaikastaan pitkin hampain, mutta toteaa tiedotteen lopussa, että "Tämä ei jää vielä tähän".
Marraskuu 4, 2009
NIZZAN SOTURI SÄILYTTI SARJAPAIKKANSA! Pali "Nizzan Soturi" Rummukainen varmisti A-lohkon sarjapaikkansa peittoamalla jumbofinaalissa "Vartsu" Vartiaisen erin 3-1. Tappion myötä Vartiainen putoaa B-lohkoon, josta nousussa on tällä hetkellä kiinni paljon parjattu Timo Tamminen. Tammisen nousun uhkana ovat kuitenkin HD-miehet Pasi Pouta ja Jyrki Räsänen, mikäli ovat toipuneet viikonlopun Halloween-bileistä pelikuntoon. Kummallakin on vielä rästiotteluja pelaamatta ja he voivat vielä nousta Tammisen ohi paalupaikalle. B-lohkossa putoajan paikalla on tällä hetkellä Petri Taskinen, joka voi kuitenkin pelastaa nahkansa kahdessa jäljellä olevassa ottelussa ja jättää Heikki Kankaan sarjajumboksi. C-lohkon nousutaisto on myös avoinna. Tiistaina pari vastustajaansa pyörryksiin pyöritellyt Tenho "Tenu" Tirkkonen voi vielä ohittaa lohkon kärkipaikkaa koko kauden hallussaan pitäneen Kjell Grindenin. Ratkaisuotteluja pelataan tämän viikon aikana Palloilukeitaalla. Tule ja varaa paikkasi ajoissa!
Marraskuu 2, 2009
LOUKKAANTUMISUUTISIA! Juuri tulleen tiedon mukaan B-lohkon Timo "Bingo-Pöltsi" Pöllänen joutuu luovuttamaan Squashliigan syksyn 1.jakson viimeisen ottelun Pasi Poutaa vastaan selkävamman takia. Ottelu kirjataan Poudalle 3-0 luovutusvoittona. Toipumisennusteeksi vammasta Pöllänen ilmoittaa 2-3 viikkoa. Toinen loukkaantumisuutinen koskee C-lohkon Jukka Tiihosta. Jukka toteaa tiedossaan, että näillä näkymin pysty koko syksyn aikana pelaamaan, joten hänet on poistettu taulukosta kokonaan. Pikaista paranemista molemmille vemppalistalla oleville!
Lokakuu 29, 2009
KOPONEN PEHMITTI NIZZAN SOTURIN! Arkisessa torstai-illan mittelössä liigan kakkospaikkaa tavoitteleva "Miquel" Koponen päihitti Pali "Nizzan soturi" Rummukaisen. Koposen käänsi karmilyöntipelillä muutoin niin tasaisen ottelun edukseen. Tappion myötä "Nizzan soturi" valmistautuu entistä tiivimmin A-lohkon ensi tiistaiseen jumbokamppailuun "Vartsu" Vartiaista vastaan. Arjen keskellä vietettiin myös juhlallisia hetkiä, kun Joensuun Squahliigahistorian ensimmäisen lopputurnauksen asianmukaisin kaiverruksin varustettu kiertopalkinto nostettiin juhlallisin menoin kentän 4 taukotilan seinälle. Ennen seinälle nostamista kiertopalkinto on ollut mahdollista nähdä olympiatulen tavoin kaikissa maanosissa. Juhlallisuuksien vaikuttavuudesta kertoo se, että kaikki juhlaan osallistuneet ovat yhä tätä viestiä kirjoitettaessa tunnemyrskyn kourissa. Tunnemyrskyn lienee aiheuttanut seuran presidentti Sami "Jahangir" Simonen laulaa lurauttamalla jotakin juhlavaa nostojuhlallisuuksien kunniaksi.
Lokakuu 29, 2009
OTE PÖLLÄSEN PÄIVÄKIRJASTA 28.10.2009. Tänään minulla oli kunnia pelata tulevaa suurmestaria vastaan. Alkulämmittelyssä kokeilin rollaattorini säätöjä ja sainkin ne melko mukavasti kohdalleen ja vein lämmittelyerän mennen tullen. Päätin kuitenkin sitten hieman kiristää menopelin virityksiä, mutta ne menivätkin sitten hieman pieleen, joten pelissä meni kaksi ensimmäistä erää kaimalle luvuin 11-6 ja 11-4 mutta sitten tein pientä säätöä ja menimme aina 9-9 saakka tasapistein, kunnes huomasin tulevan suurmestarin kasvoilla hyvin tuskastuneen ilmeen ja päätin herrasmiehenä antaa hänelle puutuvat kaksi pistettä. Siis peli mestarille 3-0. Mestarille tuli ottelusta sitten hyvän olon tunne ja niinpä päätimme pelata paras kolmesta erästä "kalja voittajalle" -panoksella ja suurmestari antoi vielä reilusti minulle kolme pinnaa eteen. Mutta tietäähän sen eläkeläisen saamat korruptiot, että ne ovat vähissä ja tällöin ei suurmestarilla ollut sanan sijaa. Erät rollaattorinsa kuntoon saaneelle eläkeläiselle suoraan 2-0. Eräpisteistä lienee tässä yhteydessä enää turha mainita. Kyllähän kaima pelata osaa ei siinä mitään, mutta kyllä täältä tullaan. Laitahan Pasille jo pari varoituksen sanaa tulevalle pelille. Terv Pöltsi
Lokakuu 26, 2009
POUDALLE TILASTOTAPPIO! Pasi Pouta koki ensimmäisen tappionsa Joensuun Squashliigan historiassa. Omassa sarjassaan voittamattomana pidetyn Poudan kellisti kukapas muukaan kuin Timo Tamminen. Ottelun lopputulosta on maailmalla ilmestyvissä urheilun valtamedioissa kuvattu "Maailman kahdeksanneksi ihmeeksi". Muun muassa kuuluisa italialainen urheilumedia Corriero dello Sport otsikoi tapahtumia seuraavasti "Scandalo in Finlandia: Grande Tamminen. Pouta stanca". Myös Espanjan laajalevikkisin sanomalehti El Pais oli huomioinut lauantaisen ottelun otsikoimalla "No hay imposibles para Tamminen". Tammisen voiton myötä B-lohkon tilanne säilyi kihelmöivän jännittävänä.
Lokakuu 22, 2009
TUUPANEN KELLISTI MANNERKOSKEN MARATONOTTELUSSA! Sami Tuupasen ja Kimmo Mannerkosken Squashliigan C-lohkon ottelusta tuli vertaansa vailla oleva viisieräinen klassikko. Tuupanen oli kuin olikin parempi ja otti avausvoittonsa erin 3-2. Ottelijat ovat kesätauon aikana panostaneet selkeästi voimaharjoitteluun, sillä kummankaan mailanjänteet eivät kestäneet ottelun tuoksinnassa. Lehdistölle Tuupanen kertoili panostaneensa (siniseen) lenkkeilyyn ja nestetankkaukseen. Mannerkoski taasen tunnusti rehdisti hävinneen paremmalleen. Toisaalta Mannerkosken tappion ymmärtää, sillä tämä oli hänelle ensimmäinen ottelu "pallo jalassa". Asian voi tarkastaa keskiviikon 21.10.2009 Kirkkotiestä. Onnittelut Kimmolle!
Lokakuu 13, 2009
ELÄKELÄISET HURJINA PALLOILUKEITAALLA! Maanantaisessa kansainvälisessä peli-illassa "Pappa-Poppoo" näytti mallia nuoremmilleen. Tiukoissa otteluissa kuultiin ajoittain hyvinkin rikasta kansainvälistä kielten ja mielten sekamelskaa. Varsinkin B-lohkon ottelussa Ben Newton vastaan Timo "Pöltsi" Pöllänen hävinnyt osapuoli näytti todella maansa myyneeltä. Niukan tappion kokeneen "Aussien" nähtiin olevan lähes hermoromahduksen partaalla. Vielä vartin ottelun jälkeen hänen nähtiin tekevän epämääräisiä liikkeitä, kulkevan edestakaisin ja mumisevan itsekseen "mahdotonta, mahdotonta". Benin päivällä hankitut ja hyvin viilennetyt shamppanjat joutuivat ottelun tuloksen myötä ns. parempiin suihin. Itse ottelu muuten päättyi Pölläselle selvääkin selvemmin 3-2. Ottelun alku oli Benin täydellistä hallintaa Pölläsen vielä miettiessä viime viikolla saamaansa nöyryytystä. Toiseen erään "squashveteraani" heräsi vaikkakin Ben pystyi tiukkojen vaiheiden jälkeen ratkaisemaan erän edukseen. Tässä vaiheessa ottelun luultiin olevan taputeltu (pakkopullaa, tai mitä niitä synonyymejä löytyykään). Kolmannessa erässä Ben joutui elämänsä ryöpytykseen "Pöltsin" antaessa oppituntia squashin jalossa taidossa. Pölläsen vuosikymmenten saatossa loppuunhiotut kuviot saivat ulkomaan vieraamme aivan sekaisin, eikä hän enää toipunut koko pelin aikana normaalille tasolleen. Eläkeläisten illan toisessa kamppailussa hurjasti pelillisesti kehittynyt liigamme tonen kansainvälinen vahvistus Kjell Grinden laittoi Tenho Tirkkosen tosi ahtaalle. Tirkkonen hoiteli kuitenkin ottelun erin 3-1. Tosin on myönnettävä Tirkkosen pitkän pelitauon aikana unohtaneen oikean syöttötavan ja antavan vastustajalleen näin tarpeetontakin hyvitystä. Ajoittain pelissä oli hyviäkin palloralleja ja Kjellin nähtiin yltävän liki mahdottomiinkin pelastuksiin Tirkkosen sijoitellessa pelivälineen ties milloin minnekin päin kentän kulmauksia. Nähtävästi "Tangon" teknisenä neuvonantajana (engl. senior squash consultant) toimivan Timo Pölläsen viimeviikoisella vakiovuorolla pitämä vakava puhuttelu Tirkkoselle jalon pelin luonteesta ja pelin ideasta lienee loksahtanut Tirkkosen harmaisiin aivosoluihin. Hän oli aiemmin luullut pelin luonteeseen kuuluvan seuraavat kolme seikkaa: pallo täytyy palauttaa mahdollisimman tarkasti pelikentän keskipisteeseen, vastustajan juoksuttamista täytyy välttää ja kentällä tulee toimia herrasmiesmäisesti. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan jatkopelejä. Ottelun jälkeisessä viestinnässä paljastui myös tarkoin varjeltu salaisuus, sillä Timo "Pöltsi" Pöllänen on vahvistanut taustaorganisaatiotaan palkkaamalla henkisestä hyvinvoinnista vastaavaksi johtajaksi meidän kaikkien liiankin hyvin tunteman henkilön. Pöllänen järjestää tiedostustilaisuuden nimityksen tiimoilta sekä tulevaisuuden tavoitteistaan viimeistään seuraavassa kössiseuran saunaillassa.
Lokakuu 13, 2009
ANYTIMELTA KANSAINVÄLINEN TEKNOLOGIALÄPIMURTO! Huipputeknologiayhtiö Anytime Oy on tehnyt uuden aluevaltauksen otteluiden ja niiden oheistoimintojen tuotannoissa. Yhtiö on diplomi-insinöörien johdolla kehittänyt monimutkaisen matemaattisen mallin, jonka avulla ottelutapahtumat lehdistötilaisuuksineen pystytään simuloimaan etukäteen. Anytime Oy teki luonnollisesti ensimmäisen mallintamisen yksinoikeudella JoSK:lle sattumanvaraisesti arvottuun Squashliigan otteluun. Ottelupariksi arvottiin salamavalojen loisteessa runsaslukuisen kutsuvierasjoukon aplodeeramana lohkon B ottelu Timo Tamminen vastaan Jyrki Räsänen. Useiden hyvin monimutkaisten plus- ja miinuslaskujen seurauksena saatiin ottelu lehdistötilaisuuksineen simuloitua. Koska pelistä kehkeytyi luonnollisesti pitkäveteinen emme julkaise sitä lainkaan, mutta niille, jotka eivät jostain syystä päässeet ottelusimulaattorin julkistamistilaisuuteen paikalle julkaisemme oheisessa suluissa olevassa osoitteessa (http://www.youtube.com/watch?v=UMCO8ddQJA4) ottelun lehdistötilaisuuden. Simulaatiossa emme luonnollisesti voineet käyttää varsinaisia ottelijoita, koska simulaation toimivuus olisi tällöin voitu asettaa kyseenalaiseksi. Lehdistötilaisuudessa oikealla oleva henkilö simuloi Timo Tammista ja vasemmalla Jyrki Räsästä. Paikalle hieman myöhässä tuleva tarkkailija on liigan promoottori. Ottelusimulaation lopputulostakaan emme voi antaa julkisuuteen, mutta jokainen voi videon perusteella muodostaa oman mielikuvan tapahtumista. Älkää myös takertuko liikaa yksityiskohtiin, sillä videoklipissä puhutaan virheellisesti jääkiekkotermein. Tämä johtui matemaattisessa mallissa olleesta virheestä, kun yhdessä kohdassa olisi pitänyt plussan sijaan olla miinus. Anytime Oy ja ottelusimulaatiotyöryhmä on kuitenkin ylpeä erityisesti siitä, kuinka hyvin pelaajien tunnetilat ottelun jälkeen pystyttiin mallintamaan.
Lokakuu 12, 2009
HAVAINTOJA TUPPEEN SAHATUN KOIVULAUTAKASAN TAKAA! JoSK:n tutkivan journalismin osasto selvitti taustoja Timo Tammisen lehdistötiedotteessa ilmenneestä ylitsevuotavasta itseluottamuksesta. Itse asiassa tiedote osoittaa "vanhassa mestarissa" olevan selviä hermostumisen merkkejä. Havaintojen todisteeksi toimittajamme sai haltuunsa Tammisen harjoitusleiriltä kuvatun videon, jossa Tamminen ripittää henkilökuntaansa. Video on dupattu saksaksi ja suomenkielinen tekstitys on asian vierestä, mutta muutoin ajankohtaan sopiva. Varsinaista käännöstä ripityksestä ei voida julkaista näillä sivuilla, koska se on K-18. Video on saatavissa postitse ANYTIME Oy:n kautta, mutta hätäisimmät voivat sen katsoa suluissa olevasta osoitteesta (http://www.youtube.com/watch?v=hXP3pAWT22A). Valitettavasti tekniikka ei anna myötä linkittää tätä osoitetta.
Lokakuu 11, 2009
TAMMISEN LEHDISTÖTIEDOTE LOHKO B:N PELAAJILLE 11.10.2009! Priviet, Joudun vielä lykkäämään pelejäni, koska uudet piilarit oli tehty jonkun toisen silmiin ja sen vuoksi niillä ei oikein näkynyt. Vanhathan meni viemäriin harjoitusleirillä viikko sitten. Toisaalta tasoeroni muihin pelajiin nähden on senverran suuri, että vois kokeilla vaikka sokkona ja silti pärjäis, mutta en halua nöyryyttää vastustajiani niin paljon.
Lokakuu 7, 2009
VAIVION VASURILLA VAKUUTTAVA AVAUS! Jyrki "Vaivion Vasuri" Räsänen avasi squashliigakautensa vakuuttavasti keskiviikkoiltana peittoamalla Timo Pölläsen erin 3-0. Kesken sauna- ja bingoillan otteluun hälytetty Pöllänen ei selvästikään ollut valmistautunut kohtaamaan elämänsä kunnossa olevaa Räsästä, sillä ottelu oli tasaisista ennakkoasetelmista huolimatta Vaivion miehen yksipuolista näytöstä. Ottelun jälkeisen lehdistötilaisuuden kohokohta oli kun Räsänen pyysi Pölläseltä anteeksi, että hän oli varta vasten hakenut veteraanin sohvan pohjalta pelaamaan kesken iltatoimien. Pölläseltä ei paljon kommentteja ottelun jälkeen herunut.
Lokakuu 5, 2009
NEWTON LIEKEISSÄ! Pitkän hiljaiselon jälkeen lohkossa B miteltiin paremmuutta Ben Newtonin ja Petri Taskisen välillä. Newton voitti ottelun puhtaasti 3-0 ja jatkaa vakuuttavasti B-lohkon kärjessä. Ottelu pelattiin jo perjantai-iltana, mutta tulos julkistettiin vasta tänään maanantaina välimieskäsittelyn jälkeen ottelutuloksen informoimisesta syntyneiden epäselvyyksien takia. Usealla liigapelaajalla tuntuu olevan vielä harjoituskausi vielä kesken, kun otteluita pelataan todella harvakseltaan. Esimerkiksi B-lohkossa normaalisti suurieleisesti esiintyvät Timot Pöllänen ja Tamminen ovat pitäneet täysin kynttilöitään vakan alla. Peliaikaa syksyn ensimmäiseltä jaksolta on nelisen viikkoa, joten pian olisi syytä pistää töpinäksi. Liigan direktoraatti on kaikessa hiljaisuudessa tehnyt päätöksen pelata syksyn päätösturnaus vasta ensi vuoden puolella jonakin tammikuun alkuviikonlopuista. Tarkempi aika ilmoitetaan myöhemmin.
Syyskuu 25, 2009
SARJANOUSIJA TYRMÄTTIIN! A-lohkoon noussut Jarmo "Vartsu" Vartiainen koki nöyryyttäviä hetkiä lohkon avausotteluissa torstaina. Ensimmäisenä laatikkoon Vartiainen asteli Jarkko Mustosta vastaan ja hävisi sen selkein eränumeroin 3-0. Ottelun käännekohta tapahtui ensimmäisessä erässä, kun "Vartsu" livahti kuin varkain 2-0 johtoon Mustosen tuskaillessa nousukkaan yllätyksellisyyttä. Kuten usein ennenkin Vartiainen ei pystynyt käsittelemään eteen putkahtanutta A-lohkon ja ja samalla kaupungin ykköspelaajan titteliä, vaan alkoi leijailla ja miettiä "spiikkiä" illan Urheiluruutuun. Mustonen käytti hetkellisen herpaantumisen hyväksi ja ottelu olikin nopeasti taputeltu. Hieman samaa kaavaa noudatti Vartiaisen taistelu Sami Simosta vastaan. Ottelu pysyi kuitenkin tasaisena pisteiden osalta, sillä ne olivat 11-3, 11-3 ja 11-4. A-lohkon ottelut jatkuvat viimeistään ensi tiistana, jolloin iltäpäiväotteluna klo 16 on luvassa Vartiaisen ja Mikko Koposen vääntö. Hallin käytävillä liikkui myös tieto, että C-lohkon avausottelussa mukana ollut Petteri Kolmonen on avaustappiosta suivaantuneena pakannut laukkunsa ja matkannut kahden viikon harjoitusleirille Intiaan.
Syyskuu 14, 2009
ULKOMAALAISET JYRÄÄVÄT SQUASHLIIGASSA! Ensimmäiset rohkeat uskaltautuivat squashliigaparketille maanantai-iltana Palloilukeitaalla. Ensimmäisessä ottelussa Kjell Grinden otti niukan voiton siviilisäädyn vaihtumisen myötä hurjaan hurmoksenomaiseen taisteluun yltäneestä Petteri Kolmosesta. Ottelu päättyi erin 3-2 ja eräpisteet olivat tasaiset viimeistä ratkaisuerää lukuunottamatta. Squashillan pääotteluna oli B-lohkon kamppailu Ben Newton vastaan Heikki Kangas. Newton jatkoi mainioita otteitaan squashmailan varressa päihittäen vastustajansa erin 3-1. Ottelun jälkeen aavistuksen lämmennyt Kangas kieltäytyi laulamasta Newtonin kunniaksi veisattavaa Australian kansallislaulua sekä pisteenä iin päälle tyrmäsi elämäntaiteen ylioppilas Timo Tammisen vilpittömästi tarjoaman terapia-avun vedoten työkiireisiin. Näin ollen Tammisen ja Kankaan kohtaamisesta on odotettavissa kuuma kamppailu, joten hankkikaa lippunne ajoissa. Urheilullista iltaa lainkaan väheksymättä toimittajaa ilahdutti eniten täysissä sielun ja ruumiin voimissa ilmestyneen Timo Pölläsen saapuminen maanantai-iltaiseen harjoitussessioon. Vanha mies on yhä hengissä ja valmis kiusaamaan nuorempiaan.
Elokuu 31, 2009
JOENSUUN SQUASHLIIGAN LOHKOJAKO SYKSY JAKSO 1. Joensuun Squashliigan syksyn 1. jakson lohkot "arvottiin" vaatimattomissa puitteissa seuran uutistoimituksen tiloissa. Lohkon A muodostavat Sami Simonen, Ville Luolamo, Mikko Koponen, Jarkko Mustonen, Hannu Mertanen, Pauli Rummukainen sekä sarjanousija Jarmo Vartiainen. B-lohkossa voimiaan mittelevät kevään kakkosjakson loukkaantumisen takia missannut Pasi Pouta, Timo Tamminen, Jyrki Räsänen, Timo Pöllänen, Ben Newton sekä sarjanousijat Heikki Kangas ja Petri Taskinen. Lohkossa C pelaavat Jukka Tiihonen, Kjell Grinden, Sami Tuupanen, Tenho Tirkkonen, Kimmo Mannerkoski, Juho Jokiniemi sekä kilpailevan median mukaan kesällä siviilisäätyä vaihtanut Petteri Kolmonen. Toimitus onnittelee tuoretta ukkomiestä! Pelit voi aloittaa välittömästi ja tulosten raportointi vanhaan malliin Jarmo Vartiaiselle (puh. 0500-762852 tai jarmo.vartiainen@elisanet.fi). Onnea peleihin!
Elokuu 21, 2009
JOENSUUN SQUASHLIIGA RANKING KEVÄT 2009 OSA IV. Jatketaan rankingia sijoilla 19-22. 19) KJELL GRINDEN (NOR). Liigan paras norjalaispelaaja ja samalla paras pohjoismaalainen pelaaja (suomalaiset poislukien). Hieman kulmikkaalla tyylillä pelaava euroviisuvoittokansan edustaja, jonka lyöntien tehon sai tuta itse "Jahangirkin" viimeviikkoisessa harjoitusottelussa. "Seiern är vår" tullee raikamaan myös syksyn liigakoitoksissa. 20) SAMI TUUPANEN. Äkkiväärän alueen ykköspelaaja. Ennakkotietojen mukaan on panostanut harjoituskaudella nestetankkaukseen ja "lenkkeilyyn". Jos em. harjoitusmetodit osoittautuvat toimiviksi tulee nousemaan kohinalla rankingissa. 21) KIMMO MANNERKOSKI. Linnunlahden kylätoimikunnan kolmospelaaja. Kummiyrityksinä Pikku-Mikko ja RAY. Teki vuosikausien jälkeen paluuta parketeille ja osoitti jo välähdyksittäin vanhaa juonikkuutta. Kansa odottaa jo riehaikkaita fanitapaamisia kummiyrityksen tiloissa. 22) PETTERI KOLMONEN. Kiinteistövälittäjien sarjan kakkonen. Vältti erävoitot varsinaisissa liigaotteluissa, mutta räväytti lopputurnauksessa voittamalla jumbofinaalissa kaksi erää. Noususuunnassa.
Elokuu 20, 2009
JOENSUUN SQUASHLIIGA RANKING KEVÄT 2009 OSA III. Jatketaan rankingia sijoilla 13-18. 13) BEN NEWTON (AUS). Liigan ylivoimaisesti paras ei-eurooppalainen pelaaja ja sama austraaliaksi "The best ever Australian based player in Joensuu International Squash League". Hävisi niukasti Euro-Australian turnauksen loppuottelun kevään lopputurnauksessa "Grand Old Man" Pölläselle. Erittäin viihdyttävä pelaaja. Katsomot pullistelevat kansaa, kun "Advance Australian Fair" soi ja Newtonin poika pelaa. 14) JUKKA TIIHONEN. Kakkosjakson toinen vemppakerhon jäsen. Ottelut jäivät kolmeen ja pisteet vielä nollaan. Panosti kauden aikana selkeästi eniten valmennukseen, mutta vammat pilasivat orastavan kehityksen. Risaisen harjoituskauden takia arvaamaton peluri syyskaudella. 15) HEIKKI KANGAS. Kakkosjakson C-lohkon ylivoimainen voittaja. Ei ainoatakaan erätappiota seitsemässä pelissä. Olisi ansainnut ehkä taitojaan paremmin vastaavan sijoituksen rankingissa, mutta ykkösjakson vaisuus pudotti sijoitusta muutamalla pykälällä. Ei pidä itsestään suurta meteliä, mutta kesäharjoittelu on selvästikin sujunut hyvin ja voi yltää mojoviin yllätyksiin syksyn peleissä. Äärimmäisen vaarallinen syötönpalautus erityisesti oikealta syötettäessä. 16) PETRI TASKINEN. Tennismies ylsi kakkoslajissaan loppukevättä kohti yhä parempiin suorituksiin. Jäi pois kevään lopputurnauksesta keskittyäkseen liigan syyskauteen. Nähty jo täydessä tohinassa Palloilukeitaalla ja notkeassa kunnossa kaveri tuntuu olevan. Kookas peluri tullee taktisen silmän kehittyessä parantamaan suorituksia entisestään. 17) JUHO JOKINIEMI. Viiden erän erikoismies, jolla pelistä toiseen esiintyi melkomoista ailahtelua. Kävi hakemassa kesän aikana peliinsä rentoutta Thaimaasta. Ollut huhujen mukaan armottomalla kuntokuurilla, jossa Lykynlammen portaat ovat tulleet tutuiksi. 18) TENHO TIRKKONEN. Joensuulaisen squashin todellinen "Eino Leino", jonka runosuoni sykkii otteluraportteja kirjoitettaessa. Tango-Tirkkoselta ei myöskään pelikentillä kunto lopu, sillä hän kaivaa nuorempien kiusaksi pallot peliin vielä kolmannestakin pompusta. Tirkkosen ehtymättömät energiavarat on huomioitu jo kuopiolaisissa kössipiireissä ja siirrosta savolaisväreihin on käyty kulissien takana tiukkaa kädenvääntöä. "Tangoa" tarvittaisiin myös täällä susirajalla, sillä muutoin C-lohkosta muodostuu muihin lohkoihin nähden turhan nuorten miesten temmellyskenttä. STT (Sepänkadun TietoToimisto) seuraa siirtohuhun toteutumista reaaliaikaisesti.
Elokuu 19, 2009
JOENSUUN SQUASHLIIGA RANKING KEVÄT 2009 OSA II. Jatketaan rankingia sijoilla 7-12. 7) PASI POUTA. Kevään ensimmäisen jakson amatöörisarjan ylivoimainen ykkönen. "Poden" kakkosjakso ja todellinen tasonmittaus ammattilaisten seurassa hurahti ohi nivusvammaa parannellessa. HD-mies henkeen ja vereen kirmaa tukka hulmuten kohti syksyn taistoja. Todellinen voimapelaaja, jonka dopingtestien puhtauttakin on erityisesti alppileirityksen jälkeen epäilty. 8) JORDI SUBIRANA (SPA). Liigan paras ulkomaalainen pelaaja elikkä "The best foreign player of the Squash League" -tittelin voittaja. Palloilukeitaan tyttöjen suosikki. Pelasi liigaa vain kevätkauden ja palasi sopimusteknisistä syistä takaisin kotikonnuille Barcelonaan kesäkuussa. 9) JARMO VARTIAINEN. Amatöörilohkon sarjajyrä. Kunnianhimoton peluri, joka tyytyy siihen, että on Tammista parempi. "Vartsulla" on huhuttu olevan myös normaalia paremmat suhteet kansainväliseen ja siellä erityisesti joensuulaista squashia seuraavaan mediaan. Tukka hulmuaa -kerhon toinen jäsen. 10) TIMO TAMMINEN. Kulhon Marttojen kummipelaaja. Todellinen kansainvälisen median lemmikki. Saa palstatilaa mm. teksti-tv:stä paljon enemmän kuin ansaitsisi. Melko iäkäs. Kadottanut kesän aikana painoarvoaan, joten saa nähdä mitä tuleman mitää. 11) JYRKI RÄSÄNEN. Paras vasenkätinen pelaaja liigassa. Mediayhtiö ANYTIME Oy Ab Ltd:n perustaja. "Vaivion vasuri" kuuluu liigan HD-miehiin ja on se tukka hulmuaa -kerhon kolmas jäsen. Ranking ei tee täyttä oikeutta, sillä on Tammista selvästi parempi pelaaja. 12) TIMO PÖLLÄNEN. Euro-Australian -lohkon voittaja. Voitti liigan ensimmäisellä jaksolla C-lohkon selvästi ja osoitti tasonsa kakkosjaksolla B-lohkossa haastamalla lohkon kärkinimet tiukkoihin vääntöihin. Liigan iäkkäin tai pitäisikö sanoa kauniisti kokenein pelaaja. Ei liene vielä tarvitse rollaattoria kentälle tullessaan, mutta fanit jo tarvitsevat. Ikäisekseen räjähtävän nopeasti kirmaava "Bingo-Pöllänen" tulee kiusaamaan vielä nuorempiaan vuosikausia.
Elokuu 18, 2009
JOENSUUN SQUASHLIIGA RANKING KEVÄT 2009 OSA I. Kansainväliseltä medialta on tullut paineita julkaista keväinen liigaranking lyhyine pelaajaesittelyineen, jotta myös uudet liigan jäsenet pääsevät kärryille liigan tasosta. Tänään rankataan kuusi parasta ja loput voivat odottaa kauhuissaan luonnehdintojaan tulevina päivinä. 1) SAMI SIMONEN. Joensuulaisen squashtaivaan sammumaton kuningas. Titteleitä alkaa olla jo vaikka muille jakaa. Kevään liigapeleissä ei ainoatakaan tappiota sekä sokerina pohjalla Squashliigan lopputurnauksen Maailmanlohkon voitto. "Jahangir" kantoi kesällä oman kortensa kekoon JoSK:n junioritoiminnan ryhdistämiseksi. 2) VILLE LUOLAMO. Yksi kuninkaan varteenotettavimmista haastajista. Todellinen teinipoika hieman ikääntyvien herrojen seurassa. Kalamies vailla vertaa. Vastaavaa juonikkuutta odotetaan nähtävän myös pelikentillä. 3) MIKKO KOPONEN. JoSK:n nykyinen webmaster ja ehkä tuleva squashmaster. Maaninkan lahja Joensuulle monessakin asiassa. Työnsä puolesta hävittää tietoa enemmän kuin tuottaa. Pelikentillä todellinen elohiiri ja liikkumisellaan vastustajien painajainen. Simosen ohella toinen, joka kantoi alkukesästä oman kortensa kekoon JoSK:n (tyttö)junioritoiminnan ryhdistämiseksi. 4) JARKKO MUSTONEN. Monen mielestä "Jake" on Joensuun squashin kakkosmies, mutta tämä ranking perustuu pelkkään faktaan ja tunteiluun ei ole sijaa. Varmasti näytönhaluinen puolustusvoimien vetopasunisti tullee osoittamaan, että tämä ranking on hanurista. Teknisesti ehkä koko porukan taitavin. Omistaa seuran laajimman mailakokoelman. 5) HANNU MERTANEN. Maailmanennätysmies jo 1970-luvulta (katso kuva historia-välilehden alta). "Mertsi" piti keväällä kuitenkin edelleen huolen, ettei nuoret amatöörit hyppele silmille. Todellinen nopeiden päätösten mies. El Classico -otteluiden toinen osapuoli. 6) PAULI RUMMUKAINEN. "Parta-Pali" ei paljon esittelyjä kaipaa. Juron macho-imagon alle kätkeytyy suupaltti seuramies. Maestron terävät sivallukset etukentälle pitävät vastustajan hereillä. Se toinen El Classico -ottelija.
Elokuu 14, 2009
PÄÄ EI KESTÄNYT! Olisihan se pitänyt arvata, että "Vuoden Uutisankkuri 2009" -tittelillä palkitun "Vartsu" Vartiaisen pää ei kestänyt huhtikuisen gaalaillan palkintosadetta ja tärkeä viestinnällinen ja yleissivistävä rooli unohtui juhlahumussa kolmeksi ja puoleksi kuukaudeksi. Nyt on palattu juhlahumusta ja etelään suuntautuneelta harjoitusleiriltä sorvin ääreen, joten informaatiota alkaa pukkaamaan. Maailmalla runsaasti huomiota niittänyt Joensuun Squashliiga pyörähtää jälleen käyntiin syyskaudella. Ilmoitukset, joista käy ilmi tarkemmat aikataulut ilmestyvät Palloilukeitaan seinille heti ensi viikon alussa, mutta sisäpiiristä saatujen ennakkotietojen mukaan liiga pyörähtää käyntiin elo-syyskuun vaihteessa. Ilmoittautumisia liigaan ottavat vastaan Sami Simonen ja Jarmo Vartiainen, joiden tarkemmat yhteystiedot löytyvät jäsenet-välilehden alta. Liigan televisiointioikeuksien osalta neuvottelut on saatu onnellisesti päätökseen. Ne hoitaa luonnollisesti ANYTIME Oy Ab Ltd.
Seuratoiminta
Uutiset
-
JoSK:n kevätturnaus 3.5.2014
-
JoSK karsii pääsystä I-divisioonaan
JoSK 35-vuotta - juhlaturnaus
Vintage-turnaus 11.10.2013
Syksyn pelit käynnissä
Syyskausi on aloitettu perinteisen liigan merkeissä ja JoSKin 35-vuotis turnaus siintää jo horisontissa.
Liigatunnelmat perinteisesti Liiga-osiossa.
05/2013
Joensuun squashkerho siirtyy pikku hiljaa kesätauolle keräämään voimiaan ensikauden haasteisiin. Pelit kuitenkin pyörivät kesästä huolimatta säännöllisen epäsäännöllisesti, joten jos olet pelikaveria vaille, niin ota rohkeasti yhteyttä!
-
04/2013
Tänä vuonna Henri Kananen oli ainut JoSK:in edustaja SM-kilpailussa, jossa hänen pelit päättyivät B-kaavion kolmannella kierroksella tappioon. Lue lisää...
-